Muistia tarvitaan joka ammatissa ja lähes kaikissa työtehtävissä. Tiedonkäsittelyn vaatimukset korostuvat nykytyössä, jossa yhä useammat työntekijät käyttävät tietoteknisiä laitteita ja käsittelevät suuria tietomääriä.
Työ ja terveys 2006 -tutkimuksen mukaan

Muistin kuormittuminen tulee esiin unohteluina ja oppimisen vaikeuksina

Työmuisti on yksi ihmisen tiedonkäsittelyn pullonkauloista
Vaativien tehtävien suorittaminen kuormittaa työmuistia. Se on muistijärjestelmä, jossa ylläpidetään ja työstetään tämänhetkisessä tehtävässä tarvittavaa tietoa. Työmuistia tarvitaan kun luetaan, lasketaan, tehdään päätöksiä, ajatellaan, ratkaistaan ongelmia ja opitaan uutta. Työmuistiin liittyy useita rajoituksia, joiden vuoksi se muodostaa pullonkaulan ihmisen toiminnalle.

Työmuisti kuormittuu erityisesti silloin, kun tehtävät ovat vaativia tai jos huomio täytyy suunnata pois varsinaisesta tehtävästä usein tai pitkäksi aikaa.

Edellisen kaltaisissa tehtävissä tyypillinen tulos on, että tehtävä vaikeutuu selvästi, kun muistettavien asioiden määrä lisääntyy. Keskimäärin ihmiset muistavat noin 3-4 pituisia sarjoja.

Työmuisti kuormittuu työssä
Työmuistin kuormittuminen on tuttu ilmiö työelämässä: jos tietoa tulee liian paljon, emme pysty kertailemaan ja työstämään kaikkea tietoa riittävän kauan, jotta se ehtisi tallentua pysyvämmin säilömuistiin.
Monet psyykkiset tekijät, kuten mieliala, vireystila ja motivaatio vaikuttavat muistisuorituksiin. Seuraavat työjärjestelyihin, työvälineisiin ja työympäristöön liittyvät tekijät kuormittavat muistia:

Työmuistin kuormittumista voidaan helpottaa

Käytännön vinkkejä

Tiedon jäsentäminen helpottaa muistamista
Työmuistin toimintaa voi helpottaa jäsentämällä tietoa ja muodostamalla siitä kokonaisuuksia.

Muistamista helpottaa myös, jos asiasta on aikaisempaa tietoa, jonka avulla voidaan rakentaa irrallisista asioista suurempia kokonaisuuksia.

äskeinen tehtävä toi esiin, että mielekkäitä kokonaisuuksia on huomattavasti helpompi muistaa ja oppia kuin irrallisia yksiköitä: jos kirjaimista muodostui tuttu sana, se muistettiin helpommin. Myös asiantuntijoiden poikkeuksellisen hyvät muistikyvyt omalla tehtäväalueella perustuvat juuri tähän: kykyyn rakentaa laajoja mieltämisyksiköitä irrallisista asioista ja näin kiertää työmuistin rajoituksia.

Muisti on altis virheille
Työelämässä tarvitaan säilömuistia, jonne ovat varastoituneet opiskelun ja kokemuksen myötä kertyneet tiedot ja taidot. Säilömuistissa on tilaa kaikelle opitulle, tiedot ja taidot voivat säilyä muistissa koko iän ja kaiken ikäisenä voi oppia uutta.

Muisti ei ole kuin nauhuri tai kirjasto, vaan kokemukset valikoidaan, talletetaan ja muistetaan suhteessa odotuksiin, tietoon ja aikaisempiin kokemuksiin. Muistissa asiat liittyvät toisiinsa ja useisiin eri yhteyksiin. Tiedon haku muistista on tiedon uudelleen rakentamista, konstruoimista. Säilömuistikin on altis virheille.

äskeisessä muistitehtävässä tehdään yleensä virheitä. On verrattain helppoa muistaa, että listassa ei ollut sellaisia sanoja kuin omena, vene tai leipä. Sen sijaan useimmat henkilöt muistavat virheellisesti, että listassa olisi ollut sana tuoli. Tämä johtuu siitä, että sana tuoli assosioituu eli yhdistyy muistissa voimakkaasti listassa esitettyihin sanoihin.

Ihminen siis muistaa usein virheellisesti asioita ja toisiinsa kytkeytyvät asiat sekoittuvat helposti. Hyvin elävinäkin koetut muistot voivat olla vääriä. Työssä ja arjessa käydyissä kiistoissa, kuten mitä tietyssä tilanteessa on tapahtunut tai mitä on sovittu, on usein kyse henkilöiden erilaisista muistikuvista: eri ihmiset ovat kohdistaneet tilanteessa huomionsa hyvin eri asioihin ja siksi muistavat tilanteen eri tavoin.

Lisätietoa muistiin ja tiedonkäsittelyyn vaikuttavista tekijöistä

Kasautuva univaje ja työssä kuormittuminen

Kognitiivinen ergonomia
Aivot ja työ -tutkimuskeskus